Tänä päivänä koiran omistajan täytyy perehtyä monenlaisiin asioihin, kuten koiran terveyteen, luonteeseen, ulkoilutukseen, ruokintaan, koulutukseen ym. vastaantulevaan, jotta koiran hyvinvointi ja parhaat ominaisuudet voidaan saavuttaa. Kaikki tämä vaatii omistajaltaan sitoutumista ja aikaa.

Pennunostajan toivomme olevan perehtynyt rotuun, punnitsevan tarkoin pärjäämistään rottweilerin kanssa ja miettivän onko rotu heille se oikea. Suosittelemme perehtymään Suomen Rottweileryhdistyksen nettisivuihin ja lähtemään tutustumaan yhdistyksen alaosastojen toimintaan. Lisäksi suosittelemme ottamaan yhteyttä myös muihin rotumme kasvattajiin, jotta jokainen löytäisi itselleen sopivan pennun ja kasvattajan.

Maineestaan huolimatta rottweiler on rotuna monipuolinen harrastus- ja kotikoira. Se on kuitenkin todettava, että rotu on haastava eikä ole jokaiselle sopiva koirarotu. Hyvin koulutettuna yhteiselämä rottweilerin kanssa on vaivatonta, mutta ei kuitenkaan aina kovin mutkatonta. Vielä vanhana ja viisaanakin se saattaa pilke silmäkulmassa ällistyttää omistajaansa uusilla tempuilla ja toivoa palkinnoksi makeaa naurua. Rottweilerin kasvattamiseen tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä. Kuitenkin ennen kaikkea se tarvitsee paljon rakkautta

Rottweiler vaatii erittäin hyvän peruskoulutuksen ja sosiaalistamisen. Aikuisen ja täyteen kokoonsa kasvaneen rottweilerin uudelleen kouluttaminen ei välttämättä onnistu kokeneeltakaan harrastajalta. Rottweilerin kouluttamista ei voi verrata koirarotuihin, joilla on suuri tarve miellyttää omistajaansa. Rottweiler osaa olla hyvin itsenäinen ja itsepäinen.


”On hyvä tiedostaa, että rodusta löytyy dominanssia.”

Kahden kasvattimme omistaja

Sopivien motivointi- ja palkitsemiskeinojen löytämiseksi omistaja voi joutua käyttämään enemmän aikaa ja kekseliäisyyttä. On huomioitava, että koirat ovat aina yksilöitä ja mikä toimii toiselle, ei välttämättä toimi omalle koiralle. Rottweiler tulee aina kouluttaa positiivisilla menetelmillä.


”On väärin luulla, että rotuna rottweiler vaatisi kovia keinoja koulutukseen. Kasvatus vaatii vain selkeyttä ja oikeiden asioiden vahvistamista. Koiraa kohtaan ei saa olla epäreilu.”

Kasvattimme omistaja

Pennun koulutukseen ja sosiaalistamiseen tulee panostaa erityisesti sen ensimmäinen 2 vuotta. Tämä aika saattaa olla haastavaa, mutta työ palkitaan myöhemmin aikuisen koiran kanssa.


”Jos ei ole hyvin aikaa esim ensimmäiset 2-3 vuotta panostaa pennun ja nuoren koiran päivittäiseen opettamiseen ja kouluttamiseen niin en ainakaan itse suosittele ottamaan rottweileria tai ylipäätään mitään koiraa.”

Neljän kasvattimme omistaja, koirakouluttaja

Rottweiler on perhekoira, joka haluaa olla kaikessa perheen touhussa ja tapahtumassa mukana. Valitettavasti olemme kuitenkin joutuneet huomaamaan, ettei se aina saa tarvittavaa koulutusta, jos perheessä on useita pieniä lapsia. Tästä syystä on erityisen tärkeää harkita koiran ottamista. Rottweiler on kuitenkin perhekoira isolla sydämellä, kuten eräs kasvattiemme omistaja on sanonut, emmekä lähtökohtaisesti pidä lapsia esteenä koiran hankinnalle. Toivomme lapsiperheiden muistavan, ettei rottweiler myöskään ole koira, jonka lapset voivat kasvattaa. Aikuinen on aina vastuussa lapsen ja koiran yhteisistä leikeistä.

Vaikka rottweilerista saa hetkellisesti itselleen oivan laiskottelukaverin, se vaatii silti paljon aktiviteettia. Tämä korostuu etenkin nuorten koirien kohdalla. Omistajan laiskottelu aktiviteetin suhteen saattaa ilmentyä koiran huonona käytöksenä, liiallisena aktiivisuutena ja yksin ollessa kodin tuhoamisena.


”Jos ei ole kokemusta rotikasta, niin tuo hurja energiamäärä etenkin alle 4-vuotiailla voi yllättää”

Kasvattimme omistaja

Nuorten koirien normaaliin kehitykseen kuuluu myös oleellisesti ”murrosikä”. Tämä ajanjakso saattaa koetella omistajan jaksamista. Etenkin tällöin korostuu pentuna hankittu peruskoulutus. Mikäli peruskoulutus on lyöty laimin, voi murrosiästä selviytyminen tuntua lähes mahdottomalta.


”Rotikka on kuitenkin älykäs koira joka käyttää kyllä tilaisuuden hyväkseen jos antaa liikaa siimaa.”

Neljän kasvattimme omistaja

Peruskoulutus

Vaadimme aina, että jokainen hankkisi koiralleen perustottelevaisuuden, niin kutsutun tapakasvatuksen, josta on paljon apua yhteiseen elämään rottweilerin kanssa. Toivomme, että jokainen löytäisi itselleen ja koiralleen sopivan harrastuksen, mutta emme kuitenkaan vaadi mitään erityistä kilpailu- tai näyttelyharrastusta


”Äärimmäisen rakastava rotu kaikkeen tekemiseen, harrastamiseen ja olemiseen. Mutta, vaatii aikaa, työtä ja sitoutumista että siihen päästään. Mikään ei tule ilmaiseksi, vaan se on kaikki sitkeää työtä.”

Kasvattimme omistaja

Neuvomme ja ohjaamme kasvattiemme omistajia kyseisissä asioissa. Näyttelyihin tähtääville annamme opastuksen tarvittaessa alkuun pääsemiseksi sekä esitämme myös kasvattamiamme koiria itse. Järjestämme kiinnostuneille pentukurssin Kangasalla pentujen ollessa 3-4 kuukautta vanhoja. Pentukurssin vetää Jaana Rajamäki (Joy of learning). Järjestämme myös pentutapaamisen ja koulutuksia aina kiinnostuneiden mukaan.

Sopiiko rottweiler ensimmäiseksi koiraksi?

Olisi väärin kieltää, etteikö rottweiler olisi haastava koirarotu. Se ei sovellu jokaiselle ihmiselle edes pitkän koirakokemuksen jälkeen. Lähtökohtaisesti rottweileria ei suositella ensimmäiseksi koiraksi. Jos kuitenkin rottweilerista haaveilee ensimmäiseksi koiraksi, tulisi taustalla olla vahvaa koirakokemusta ja perehtyneisyyttä rotuun.

Rottweileryhdistys järjestää omistajakurssin, joka on tarkoitettu rottweilerpennun hankintaa suunnitteleville omistajille helpottamaan yhteiskuntakelpoisen rottweilerin kasvattamista. Lisätietoa omistajakurssista täältä.


”Kyllä se ongelmien syy on aina siellä hihnan toisessa päässä. Ja yksi tärkeä omistajan ominaisuus onkin myöntää se, että vika on lähes poikkeuksetta itsessä, jos ongelmia ilmenee.”

Kasvattimme omistaja

Uros vai narttu?

Valinta rottweiler uroksen ja nartun välillä ei saisi johtua uroksen maskuliinisuuden ihannoimisesta. Uroksen ja nartun eroavaisuudet näkyvät jo heti pienenä. Nartut osoittavat luonteensa tempperamenttisuuden jo heti pentuna. Nartut vaativat omistajiaan tarttumaan ”härkää sarvista” usein jo heti uuteen kotiin tultuaan. Urokset saattavat olla laiskoja nallekarhuja 1-2 ikävuoteen asti, jolloin sukukypsyys alkaa kehittymään. Tämä vaihe tulee monelle kokemattomalle uroksen omistajalle yllätyksenä, kun eteen tulevat uudenlaiset ongelmat ja koiran käytös muuttuu toiseen ääripäähän. Tästä syystä kun nartun kanssa yhteiselo alkaa sujua ja arki tuntuu vaivattomalta, ongelmat uroksien kanssa alkavat, kun koulutus laiskan nallekarhun kanssa on painettu villasella.

Pentujen ensimmäiset 7 viikkoa

Pentumme ovat vilkkaita, sosiaalisia, ihmiseen luottavia sekä ihmisrakkaita, ja ne kasvavat perheen parissa. Pennut tutustutetaan muihin koiriimme ja perheen lapsiin jo pienenä.


”Sanoisin, että teidän kasvattamat rottweilerit ovat erittäin 'ihmisrakkaita', eli teidän ahkera päivittäinen pentujen käsittely tuottaa erinomaisen hyvin ihmisen kosketukseen ja käsittelyyn tottuneita koiria”

Neljän kasvattimme omistaja, koirakouluttaja

Pennut leikkivät vapaana sisällä ja ulkona valvovan silmän alla. Kesällä vietämme pentueen kanssa paljon aikaa ulkona ja pennut saavat tutustua luontoon. Talvella käymme vain nopeasti tutustumassa raikkaaseen pakkasilmaan useita kertoja päivässä.

Pentujamme voi tulla katsomaan ensimmäisen kerran heidän ollessa noin 4-5 viikon ikäisiä. Pääsääntöisesti otamme pentuja katsomaan vain tulevat omistajat perheineen, jos toisin ei ole sovittu.

Luovutushetkellä pentumme ovat vähintään 7-viikkoisia ja pennuilla on rekisterikirja, mikrosiru sekä eläinlääkärin terveystodistus. Omistaja saa mukaan myös pentuoppaan, jossa on tarkat hoito-ohjeet.


”Ensimmäiset 7-viikkoa ovat ensiarvoisen tärkeitä juuri sen asian suhteen miten pennut leimautuvat ihmiseen ylipäätään. Loppu onkin sitten uuden omistajan vastuulla kuinka ja miten toimii koiransa kanssa. Käyttäytyminen on kuitenkin riippuvainen muuttujista ja yleensä koira peilaa kaiken aikaa omistajansa käytöstä ja ympäristöä missä elää.”

Neljän kasvattimme omistaja, koirakouluttaja

Pennut luovutetaan hyväkuntoisina, oikein ruokittuina, terveinä (eläinlääkärintodistus), 3x madotettuina, kotioloissa kasvaneina ja ihmisiin tottuneina ja luottavina. Jokaisesta pennusta tehdään kirjallinen kennelliiton sopimus koiran kaupasta sekä pennut rekisteröidään Suomen kennelliittoon. Kauppasopimukseen vielä lisätään joitakin lisäehtoja, jotka eivät kuitenkaan muodostu omistajalleen kohtuuttomiksi.

Terveys

Tarkasta kasvatustyöstä ja yhdistelmän huolella valitsemisesta huolimatta luonnolla on aina osansa rotukoirien genetiikassa, joka pennunostajan olisi myös tiedostettava. Rottweilerilla ei ilmene muihin isoihin koirarotuihin verrattuna enempää terveydellisiä ongelmia. Rottweilereissa ilmenee kasvattajasta riippumatta sairauksia ja terveydellisiä ongelmia, joihin uuden omistajan on syytä varautua.


”Liian helposti koirasta luovutaan murrosiän jälkeen. Lisäksi esille tulee se ettei koiran tuleviin kustannuksiin ole varauduttu, tai esimerkiksi vakuutusta otettu avuksi.”

Kasvattimme omistaja

Tarkempaa tietoa rodun terveydestä voit lukea Rottweileryhdistyksen sivuilta.

Kasvattajina otamme pennuille Agrian piilevä vika- vakuutuksen, mutta tämän lisäksi vaadimme, että pennun omistaja ottaa pennulleen myös oman vakuutuksen haluamastaan vakuutusyhtiöstä.

Seuraamme jokaisen oman kasvatin matkaa koko elämän ajan, pitämällä yhteyttä virtuaalisesti, puhelimitse ja tapaamisten merkeissä. Kasvattimme omistajineen ovat aina meille tervetulleita kun olemme kotosalla. Miksei muutkin, jotka haluavat tutustua kenneliimme/koiriimme ja meihin kasvattajina.