Pentuinfo

 Toimintatapojamme:

Toiminta-ajatuksenamme on kasvattaa koiria ihmisille, jotka pystyvät huolehtimaan ja rakastamaan koiraansa yksilönä tämän elämän loppuun saakka. Tärkeintä on jokaisen pennun asema rakastettuna ja turvallisissa oloissa hoidettuna perheenjäsenenä.

Emme kasvata erikseen näyttelylinjaa tai käyttö-/työkoiria vaan toivoisimme, että samasta paketista löytyisi kumpaakin ominaisuutta sopivasti. Rodulle ominaisen tyypin säilyttäminen ja terveyden varmistaminen on kasvatuksemme keskeinen päämäärä. Kasvattajana tunnemme rodun historiaa pitkän ajan takaa ja pyrimme seuraamaan aktiivisesti muiden saman rodun kasvattajien työtä.

Pennunostajalle:

Tänä päivänä koiran omistajan täytyy perehtyä monenlaisiin asioihin mm. koiran terveyteen, luonteeseen, ulkoilutukseen, ruokintaan, koulutukseen ym. vastaantulevaan, jotta koiran hyvinvointi ja parhaat ominaisuudet voidaan saavuttaa. Kaikki tämä vaatii omistajaltaan sitoutumista ja aikaa.

Pennunostajan toivomme olevan perehtynyt rotuun, sekä punnitsevan tarkoin pärjäämistään rottweilerin kanssa ja miettivän onko rotu heille se oikea.

Uudelta kodilta emme vaadi erityistä kilpailu- tai näyttelyharrastusta, mutta toki se on suotavaa ja sitä toivoisimme. Vaadimme kuitenkin aina, että jokainen hankkisi koiralleen perustottelevaisuuden ns. tapakasvatuksen, josta on paljon apua yhteiseen elämään rottweilerin kanssa. Neuvomme ja ohjaamme kasvattiemme omistajia kyseisissä asioissa. Näyttelyihin tähtääville annamme opastuksen tarvittaessa alkuun pääsemiseksi sekä esitämme myös kasvattamiamme koiria itse. Järjestämme kiinnostuneille pentukurssin Kangasalla pentujen ollessa 3-4 kuukautta vanhoja. Pentukurssin vetää Jaana Rajamäki (Joy of learning). Järjestämme myös pentutapaamisen ja koulutuksia aina kiinnostuneiden mukaan.

Pentumme ovat sosiaalisia ja kasvavat perheen parissa. Pennut tutustutetaan muihin koiriimme jo pienenä. Kesällä vietämme pentueen kanssa paljon aikaa ulkona ja pennut saavat tutustua luontoon. Talvella käymme vain nopeasti tutustumassa raikkaaseen pakkasilmaan. Pennut saavat juosta vapaana sisällä valvovan silmän alla.

Pentujamme voi tulla katsomaan ensimmäisen kerran heidän ollessa noin 4-5 viikon ikäisiä.

Luovutushetkellä pentumme ovat vähintään 7-viikkoisia ja pennuilla on rekisterikirja, mikrosiru sekä eläinlääkärin terveystodistus sekä pentuoppaan, jossa on tarkat hoito-ohjeet.

Pennut luovutetaan hyväkuntoisina, oikein ruokittuina, terveinä(el.lääk.todistus), 3x madotettuina, kotioloissa kasvaneina ja ihmisiin tottuneina ja luottavana. Jokaisesta pennusta tehdään kirjallinen kennelliiton sopimus koiran kaupasta ja rekisteröidään suomen kennelliittoon. Tähän vielä lisätään joitakin lisäehtoja, jotka eivät kuitenkaan muodostu omistajalleen kohtuuttomiksi.

Tarkasta kasvatustyöstä ja yhdistelmän huolella valitsemisesta huolimatta luonnolla on aina osansa rotukoirien genetiikassa joka pennunostajan olisi myös tiedostettava. Synnynnäisen tai perinnöllisen sairauden mahdollisuus koskee kaikkia rottweilereita.

Seuraamme jokaisen oman kasvatin matkaa koko elämän ajan, pitämällä yhteyttä virtuaalisesti, puhelimitse ja tapaamisten merkeissä. Kasvattimme omistajineen ovat aina meille tervetulleita kun olemme kotosalla. Miksei muutkin, jotka haluavat tutustua kenneliimme/koiriimme ja meihin kasvattajina.